Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy

Etusivu

Palvelut yrityksille

Kehittyvät painopistealat ja klusterit

Hanke- ja projektitoiminta

Osaava Jyväskylän seutu

Ajankohtaista

Myötätuuli puhaltaa iloa

Tenavat myötätuulessa -päiväkodissa kaikki lapset leikkivät yhdessä. Pienryhmissä opitaan toimimaan eri-ikäisten kanssa, eikä sisaruksia eroteta toisistaan. Päiväkodista huokuu kodinomaisuus, kasvatuksessa korostuvat luonto ja musiikki.

- Yrittäjyys oli ollut haaveissamme jo pitkään, toteavat siskokset Outi Vatanen ja Saila Raappana-Mäkelä. He halusivat tarjota lapsille erilaista päivähoitoa ja perustivat elokuussa 2008 päiväkodin, jossa ei ole lapsen iän mukaan tehtyjä ryhmäjakoja, vaan askareet tehdään pienryhmissä. - Hoitajat oppivat tuntemaan lapset ja heidän perheensä hyvin. Näin lapsilla on aina tuttu hoitaja vastassa, kun he saapuvat hoitoon, eikä systeemi ole niin haavoittuva hoitajan sairastuessa, päiväkodin johtajana toimiva Raappana-Mäkelä sanoo.

Myötätuulessa panostetaan myös hoidon kodinomaisuuteen. Ruuat tehdään itse ja usein myös leivotaan. Kodinomaisuuteen kuuluu myös leikin korostaminen ja hoidon lapsilähtöisyys. Päiväunipakkoa ei ole.

Kasvatusfilosofiassa korostuu kaksi teemaa: musiikki ja luonto. Jyväskylän Ritoniemessä sijaitsevaa päiväkotia ympäröi iso tontti ja metsä, ja lapset voivat retkeillä luonnossa ympäri vuoden. - Opetamme lapsille kierrätystä ja hoidamme puutarhaa. Joulun alla lapset etsivät vanhempiensa kanssa taskulampun valossa metsään kätkettyä aarretta, päiväkodin toimitusjohtaja Vatanen kuvaa. Maanantaisin lapsilla on yhteinen laulu- ja musiikkihetki, keskiviikkoisin he kokoontuvat musiikkipajaan.

- Olemme saaneet paljon hyvää palautetta, ja hoitopaikkoja jonotetaan. Puskaradio on paras markkinointikanava, mutta olemme panostaneet myös tv-, radio- ja lehtimainontaan sekä informatiivisiin www-sivuihin, kertoo Vatanen. Yhteydenpito vanhempien ja päiväkodin välillä tapahtuu sähköisesti pilottikäytössä olevan Paida-foorumin avulla.

Päiväkodissa huokuu innostunut ilmapiiri. - Meillä on täällä hyvin yrittäjähenkinen ja sitoutunut henkilökunta, mikä tekee työstä palkitsevaa, Vatanen toteaa. - Uusia ideoita toiminnan kehittämiseksi tulee jatkuvasti. Tammikuussa naapuriin perustettiin ryhmäperhepäiväkoti Taikatuuli. Tärkeintä on kuitenkin laatu - se että päiväkoti on mukava ja turvallinen paikka niin lapsille kuin aikuisille, Raappana-Mäkelä summaa.

Jykes

Yhteystiedot

Yhteydenotto

Tapahtumakalenteri

Blogit



Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy

Sepänkatu 4, 40100 Jyväskylä

puhelin 020 771 5600
faksi (014) 652 129

jykes@jykes.fi

Human Technology Central Finland portal

Extranet