Ajankohtaisarkistoon

Ompelimo Tilkkutäkki palvelee veneilijöitä Lievestuoreella

Ompelimo Tilkkutäkki on perustettu vuonna 2009. Katja Halttunen toimi aluksi ompelijana omalla toiminimellään Palavakka-nimisessä yrityksessä, joka sittemmin siirtyi hänen omistukseensa saman vuoden syksyllä. Ompelimo ja myymälä sijaitsevat Lievestuoreen keskustassa.

Myymälän tuotevalikoimaan sisältyy ompelutarvikkeiden lisäksi kankaita sisustukseen, verhoiluun sekä vaatetukseen. Verkkosivujen valmistuttua ompelimo on tullut tutummaksi myös venekuomujen valmistajana sekä korjauspalvelua tarjoavana ompelimona.

Venekuomujen valmistus tuli ompelimon palveluihin perheen veneharrastuksen myötä. Aluksi markkinointi tapahtui puskaradion välityksellä, sittemmin tieto palvelusta on levinnyt laajemmalle asiakaskunnalle verkkosivujen välityksellä. Myymälän valikoimiin kuuluvat kuomukankaat sekä lajitelma veneverhoilukankaita. Ompelimossa korjataan sekä valmistetaan venekuomuja, tilaustyönä valmistuvat myös kaidepressut sekä satamapeitteet.

Luotsi aktivoi kaksivuotiaita yrityksiä

Ompelimo Tilkkutäkki valikoitui joulukuun kuukauden caseksi Yrityspalvelukeskus Luotsin aktivointikampanjan tiimoilta, jossa syksyn aikana on otettu yhteyttä vuonna 2009 yrityksen perustaneisiin, Luotsin palveluja käyttäneisiin yrityksiin. Yrittäjät ovat saaneet postissa perinteisen postikortin sekä soiton yritysneuvojalta. Kampanjan avulla saadaan tietoa siitä, miten toiminta on lähtenyt käyntiin.

- Olen tyytyväinen Luotsin palveluihin ja varsinkin kun otetaan yhteyttä vielä yrityksen perustamisen jälkeenkin ja kysellään kuulumisia. Tuntuu mukavalle kun muistetaan, Halttunen toteaa.

Ompelimo Tilkkutäkki
Katja Halttunen
Liepeentie 4, 41400 Lievestuore
p. 040 587 7317, This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.
www.ompelimotilkkutakki.com


Teksti: Ilona Ukkonen
Kuvat: Katja Halttunen

Created on 16.12.2011