Osaava Jyväskylän seutu

Jyväskylän seutu karttaJyväskylän seudun muodostaa seitsemän kuntaa: Jyväskylän kaupunki, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Hankasalmi, Toivakka ja Uurainen. Seudun asukasmäärä on ollut tasaisessa nousussa, ja vuoden 2010 lopussa asukkaita oli 173 651.

Jyväskylä on yksi Suomen viidestä kansallisesta kasvukeskuksesta.
Taloustutkimus Oy:n uudistuneessa imagotutkimuksessa 2010 Jyväskylä arvioitiin kolmen parhaan joukkoon. Jyväskylä sai tutkimuksen parhaan arvosanan yritysten ja oppilaitosten välisestä yhteistyöstä. Jyväskylä oli ykkönen myös seuraavissa imagotekijöissä: kunnan yrittäjämyönteisyys, kaavoitus yritystoiminnan kannalta ja kunnan asioiden tiedottaminen yrityksille.

Vuoden 2011 aikana uusia yrityksiä perustettiin seudulla 951, joista 762 Jyväskylään. Jyväskylässä on noin 62 200 työpaikkaa, ja yritysten toimipaikkoja on yhteensä 6 626.

Jyväskylän seudulle on sujuvat liikenneyhteydet maitse, junalla ja lentäen. Jyväskylän seudulla risteävät maan päätiet, ja alueesta on tullut yhä tärkeämpi tavaraliikenteen keskus. Lentäen seudulle pääsee pääkaupunkiseudulta 35 minuutissa. Ajomatka lentoasemalta kaupungin keskustaan vie 20 minuuttia. Pendolino-junalla matka Helsingistä Jyväskylään taittuu kolmessa tunnissa.

Jykes sosiaalisessa mediassa Facebook LinkedIn