Klusteripalveluita koko maakuntaan
- Tietoja

Jykes kokoaa ja kehittää klustereita, joissa yritykset kehittävät toimintaansa osana verkostoa. Tunnistamme markkinoilla uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kokoamme yrityksiä kasvaville liiketoiminta-alueille yritysten viennin ja kilpailukyvyn lisäämiseksi. Tuemme yrityksiä myös uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä näille markkinoille.
Klusteripalveluita tarjotaan maakunnan kolmelle kärkialalle:
- Uudistuvat koneet ja laitteet (teknologiateollisuus),
- Kehittyvä asuminen (puu- ja rakennustuoteteollisuus) ja
- Bioenergiasta elinvoimaa (bioenergia-ala).
Klusteri koostuu tietyn alan tai tähän alaan sidoksissa olevista yrityksistä, jotka voivat esimerkiksi ostaa yhdessä kasvu- ja kehittämispalveluita tai järjestää yhteismarkkinointia ja saavuttaa näin synergiaetuja. Jaettujen resurssien käyttö tuo mittakaavaetuja myös pienemmille toimijoille. Klusterin yritysten tuotteet voivat yhdessä muodostaa laajemman kokonaisuuden tai mittavan koneen, joka myydään yhtenä kauppana loppuasiakkaalle.
Jykes kehittää miniklustereita esimerkiksi hyvinvointi- ja liikunta-alalla. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Sauna from Finland, saunaan ja sitä ympäröivään bisnekseen keskittynyt yhdistys.
Lue klustereista lisää osoitteessa: www.htklusterit.fi


